sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014

Meille vuosi 2014 oli kaikkea muuta kuin hyvä. Henkilökohtaisissa asioissa toki riemuittiin muutamista mukavista asioista, mutta perheenjäsenten (koirien) asiat aiheuttivat enemmän ja vähemmän murhetta.

Nemillä vuosi 2014 oli rankka. Keväällä Nemi sai kyykäärmeen pureman, josta ONNEKSI selvittiin säikähdyksellä ja tyhjenneellä lompakolla. Omalle kohdalle säikähdys oli niin suuri etten käynyt metsässä varmaan puoleen vuoteen, ennenkuin pakkaset alkoivat ja käärmeet varmasti olisivat nukkumassa....

Näyttelyitä Nemille kertyi tältä vuodelta yhteensä 6 kpl. Mukavasti tasan 3 kpl EH ja 3 kpl ERI/SA, joista myös PN1 ja PN2 -sijoitukset.

Nemi sitten steriloitiin tässä loppuvuodesta, leikkaus meni hyvin ja tikit on myös otettu pois. Rallitus siis jatkuu ja huoleton elämä alkaa! :)

Jaden osalta vuosi 2014 oli viimeinen.. Siltä löytyi iso patti nisän vierestä kesällä, joka leikattiin vielä samalla viikolla. Eläinlääkärin antama ennuste oli huono ja paraneminen kesti pitkään.. Toivon kipinä vielä leimahti kun tikit otettiin pois ja Jade sai uudet rokotteet, mutta viikon päästä nousi korkea kuume. Jade oksensi sisälle limaa, pissasi sisälle eikä jaksanut enää seistä. Kiireesti eläinlääkäriin, jossa maha ultrattiin ja tuomio oli selvä.

Yhteenvetona siis, että vuosi 2014 oli p-a-s-k-a! Ja toivon todella parempaa ensivuotta. 

Alkuvuodesta on ainakin tulossa erittäin mielenkiintoinen! ;)





tiistai 23. joulukuuta 2014

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Nemin kuulumisia

Leikkauksen jälkeinen toipuminen on Nemillä mennyt todella hyvin. Kaulurin hylkäsin jo ensimmäisenä päivänä, eikä Nemi haavaa ole edes nuollut. Jouluna pitäisi tikit ottaa pois ja sitten toivon mukaan päästään jatkamaan taas ihan normaalia elämää ja Nemikin pääsee rallittamaan kavereiden kanssa!

Joitain pieniä muutoksia olen Nemissä huomannut, tai siis tänään Nemi teki jotain mitä se ei IKINÄ ole tehnyt.. 

Annoin sille rustoluun takapihalle, pitkän aikaa se sitä nuoleskeli, mutta ei käynyt syömään. Sitten istuskeli aidan vieressä ja katteli naapureiden pihoille.. 
Yhtäkkiä huomasin että Nemi on pusikossa kaivamassa koloa, samalla huomasin että se rustoluun palanen oli hävinnyt ruohikolta.. HMMM?? Kolon kaivamisen jälkeen koitti aika peittää se kolo. Sinne meni rustoluu... 

Siis Nemi ei ole KOSKAAN tehnyt mitään tuollaista? Tiedän kyllä että koirilla on tapana piilotella luita, mutta meidän Nemi (6-vuotias..) aloitti tuon puuhan vasta nyt. voi luoja... Meinaakohan se vielä löytää sen luun ja syödä?


Mitähän tästä vielä tulee? :D

viime talvi

torstai 11. joulukuuta 2014

Nemin leikkaus

Tänään oli Nemin sterilointi. Hieman oli meikäläinen taas hermorauniona.. mutta hyvinhän se meni.. :)

Eläinlääkäri hieman ihmetteli kun Nemiin piti tuupata kaksi annosta unilääkettä. Ensimmäisen annoksen jälkeen käveltiin pitkään pihalla, ei mitään vaikutusta ja sisälle tullessa silmät oli ihan kirkkaat ja vauhti jatkui samana.. Sitten uusi annostus ja uusiksi pihalle, alkoihan se lopulta tehota!

Nemi sai leikkauksen jälkeen kaulurin ja automatka kotiin oli yhtä hulabaloota. Ihankuin takapaksissa olisi ollut villihärkä, sellainen huuto ja pukittelu koko matkan että hermo meinasi mennä.. :D Hyvä että auto pysyi tiellä sellaisesta meuhkaamisesta! 
Ymmärrän kyllä että se kauluri on erittäin ahdistava, jonkun aikaa sitä pidin täällä kotona, kunnes luovutin.. Nemi ei suostunut istumaan eikä makaamaan sen kaulurin kanssa, jalatkin jo vapisi väsymyksestä kun on pari tuntia tönöttänyt huoneen nurkassa. Otettiin se pois että toinen pääsee nukkumaan.

Haava näytti oikein hyvältä, sopivasti mahamakkaroiden välissä piilossa. Uskon että se paranee nopeasti kun on niin paljon löysää nahkaa ettei se aukeile koko ajan (kuten Jadella). Pari viikkoa nyt rauhallista menoa jonka jälkeen katsotaan onko meillä enää Nemiä vai joku muu.. Miten se luonne siitä muuttuu?

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

lauantai 6. joulukuuta 2014

Helsinki Winner 2014

Tänään osallistuimme Helsinki Winner -näyttelyyn joka järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa. Messukeskuksessa järjestetään aina joulukuussa kaksi kansainvälistä näyttelyä ja huomenna sitten on luvassa Winner 2014 -näyttely, johon me tosin ei olla menossa.

Valkoisiapaimenkoira oli ilmoitettu 49 kpl ja tuomarina toimi Antti Nieminen, joka oli tarkka ja harkitseva mies.

Nemin tulos:
VAL EH

"6v. kookas. Luisu lantio ja ylikulmautunut takaa. Ahdas liikkeessä, löysät ranteet. Rodunomainen kaunis pää, oikea karvanlaatu ja väri. Hyvä rintakehä. Luoksepäästävä ja avoin."

Nemi ei seissyt yhtään, se oli koko ajan ihan kasassa ja mitä enemmän sitä siirtelin, sitä enemmän Nemi hermostui ja kaikki meni pieleen.. haha.
Nemin karvanlähtökin on tällä hetkellä jotain ihan kamalaa, sen jälkeen kun pesin Nemin, siitä on varissut karvoja kuin kuivasta joulukuusesta..

 


tiistai 2. joulukuuta 2014

Päivitystä

Nemi on pudottanut kaiken karvan.. Juuri sopivasti kun lauantaina pitäisi mennä messukeskuksen koiranäyttelyyn. Mutta jospa se tuomari kuitenkin tykkäisi nakupelleistä, edes vähän??
Vielä tosin on harkinnassa jaksanko lähteä Helsinkiin ajelemaan, yksinään! Katsotaan... 

Nemille on nyt myös varattu aika steriloinnille. Olen tätä operaatiota siirtänyt jatkuvasti kun aina tuntuu ettei ole ylimääräistä rahaa. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja varannut leikkausajan. Kohta on koira jo niin vanha ettei ole mitään järkeä leikata, tai jos seuraavissa juoksuissa sattuisikin jotain vakavaa, joka nyt leikkauksella voidaan estää. Sitten taas syytän itseäni... 

Nemin juoksut ovat muutenkin ihan mahdottomia nykyään, joten parempi että saadaan tuo hormonitoiminta hieman rauhoittumaan valeraskauksien yms. osalta.

Sellaista tällä kertaa.. :)
Toivottavasti minulla pian olisi jotain uutta ja kivaa kerrottavaa, tuntuu ettei meillä nykyään tapahdu oikein mitään enää - koirarintamalla.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Tämä päivitystahti on ihan huimaa, toivottavasti pysytty vauhdissa mukana... ;)

Viime viikko meni Nemin osalta aika pitkälti vaan levätessä. Hieronta on minun mielestäni auttanut Nemillä, ei arista selkää niin pahasti ja tuntuu liikkuvankin huomattavasti paremmin. 
Nemi vaan tuppaa olemaan aika villi, jonka takia sen lihaksetkin kipeytyvät nopeasti kun koko ajan pitäisi säntäillä, vetää hihnassa tai muuten vaan riehua. 

Tällä viikolla ollaankin treffattu Nemin pentuja Samua ja Neelaa! Samu ottaa aina yhtä iloisesti meidät vastaan - heittämällä kuratassut selkään silloin kun vähiten odottaa. ;) Siinäkin tuntuu virtaavan tuota villiä verta....

Nemin pentu "Nami" on aloittanut Espanjassa uuden harrastuksen. Nami on ryhtynyt puutarhuriksi, Nemi oli tismalleen samanlainen pentuna. Laittoi aina uudet mullat kukkaruukkuihin, etenkin sisällä. ;)

Itsehän en edes enää muista millaista arki pennun/nuoren koiran kanssa on. Tai miten ne voivat muka tuhota jotain??? En taida enää ottaa uutta koiraa, kun meillä on nyt niin helppoa. ;) Kukaan ei tuhoa mitään, ketään ei tarvitse kouluttaa ja vain harvoin on kakat sisällä. Ihan luksusta!

Nemi 8-9 vk:


tiistai 11. marraskuuta 2014

Nemi

Nemi käväisi eilen hierojalla. 
Totta puhuakseni olin ajatellut viedä sen hierojalle pentujen hoidon jälkeen.. No siitä on aikaa jo 1,5 vuotta ja nyt vasta kävimme, selkädiagnoosin jälkeen.
Kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Ihan hyvä että kävimme.. nimittäin oli aikamoiset jumit, etenkin etupäässä ja selässä. Takajalat jätettiin hieromatta, koska ne oli ihan ok kunnossa.

Etujalkojen lihakset eivät meinanneet millään pehmentyä ja Nemikin tuntui kärsivän käsittelystä kun ei olisi halunnut maata paikallaan. Tai sitten se vaan halusi riehumaan ja vähät välitti kivuista? :D 
Eipä sitä ole edes totutettu tuollaiseen käsittelyyn, joten ei ihme ettei toinen malta vaan olla..

Anyway, jumeja saatiin auki ja toinen kerta olisi vielä paikallaan, ainakin ennen messukeskuksen näyttelyä, saadaan juoksuliikekin kuntoon! :)


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lisää näyttelyuutisia

Lisää näyttelyuutisia tuli taas, jatkoa edelliseen päivitykseen!! :)

Nemin pentu "Nami" osallistui myös tänään näyttelyyn Espanjassa ja tuloksena:

ERI/1, PN1, SERT, CACIB, ROP!!

Nami oli ainoa valkkari joka sai sertin.  :)


Näyttelyuutisia

Mahtavia uutisia tuli taas näyttelyrintamalta.

Nemin pentu DISADONNA LADY NAMIKO "Nami" osallistui eilen Cádizissa, Espanjassa, näyttelyyn, josta tuloksena:

ERI/1, PN1, SERT, VSP !!


Namilla on nyt 3 sertiä Espanjasta ja jos sama tahti jatkuu niin pian meillä on Espanjan muotovalio.
Aivan mahtavaa! :)





keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kuulumisia

Elossa ollaan.. 
Mitään jännää ei vaan ole tapahtunut sitten viime kirjoituksen!

Sunnuntaina kävimme lenkkeilyttämässä Samun, Bonzon ja Kentzun ja tietenkin Nemin.


Tässä Nemi loikoilee sohvalla:

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Nemin lapsosten kuulumisia

Micha (Disadonna Lady Nagoyan) osallistui viikko sitten näyttelyyn Sundvallissa, Ruotsissa. Tuloksena:
 ERI/1
 
Tässä kuva Michasta, sillä on aika samanlainen kroppa kuin Nemilläkin 1,5 vuotiaana:
 
 
Nami (D. Lady Namiko) osallistui kahteen näyttelyyn Malagassa, Espanjassa. Tuloksena:
18.10.2014 ERI/1, PN1, SERT, VSP
19.10.2014 ERI/1, PN1, SERT, CACIB, ROP
 
 
 
 
Lila (D. Lady Noriko) on osallistunut Latviassa johonkin luonnetestin tyyliseen testiin, jossa on mitattu koiran toimintaa vieraiden ihmisten kanssa, erilaisten liikkuvien objektien seurassa jne. Lila läpäisi testin! :)
 
 
 

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kuulumisia

Nemin kanssa kävimme tänään eläinlääkärissä. Oman vainoharhaisuuden takia kuvittelin Nemillä olevan kaikennäköisiä sairauksia mitä Google vain kertoo.. ;)
Liian tiuhaan tahtiin on kaksi tuttua koiraa menehtynyt syöpään ja aloin näkemään niitä oireita myös Nemissä. Ajattelin että parasta tarkistaa niin saan tulevat yöt nukuttua rauhassa
 
Nemiltä otettiin verikokeet, ja arvot näyttivät ihan normaaleilta. Eläinlääkäri myös kokeili Nemin kauttaaltaan läpi ja huomasi että se hieman aristaa selkäänsä joten päätettiin ottaa röntgenkuvat selästä.
 
Valitettavasti selästä löytyi välimuotoinen lanne-ristinikama, kuvien perusteella aste on kuitenkin 1, joten mitään kovin vakavaa siellä ei ole. Nemiltä on 5 vuotta sitten otettu selkäkuvat, joissa selästä ei löytynyt mitään huomautettavaa. Onhan tämä eri asia ottaa selkäkuvat koiralta joka on 6-vuotias kuin koiralta joka on vasta 2 ja täysin terve. Vanhemmiten koirille usein tulee näitä vaivoja..
Eläinlääkäri kuitenkin antoi ohjeeksi tarkkailla liikkumista, hieroa ja välttää hyppimistä.
 
Lonkista tuli myös kuvat ja eläinlääkäri veikkasi niitä B/B, kuten ne 5 vuotta sitten on myös lausuttu. Joten muutoksia jalkojen suhteen ei ole.
 
Sain mielenrauhan ja tästä on hyvä jatkaa. Harrastellaan kaikkea kevyttä jatkossa! ;)
 
***
 
Nemin pennun "Neelan"  tapasin tänään pitkästä aikaa. Siitä on tullut TODELLA kaunis tyttö, pentumaisuus on hävinnyt ja nyt Neela on jotenkin aikuismaisen kaunis. Ja olipa todella leikkisä tyttö!
 
 
 
Tässä vielä Nemin pentu "Samu":
 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kavereita

Nemi pääsi tänään vierailemaan Luna-siskon lapsien pentutapaamisessa. Olihan siellä myös Nemin jälkeläisistä Samu ja Halla. 
Kuvat saa puhua:




Tässä teille vähän vielä pentukuumetta (ja ei, en ole ottamassa pentua): 

perjantai 3. lokakuuta 2014

Happy Birthday my Angel!

Minun pieni rakas karvapallo, hölmöläinen, maailman paras ystävä, olisi täyttänyt tänään 7 vuotta!

Paljon onnea ihanalle Jadelle, sinne taivaaseen... 

Kävimme sytyttämässä haudalle kynttilän tänään. 

Ikävä on vieläkin ihan valtava.. :'(






torstai 2. lokakuuta 2014

TOKOilua

Pitkästä, pitkästä aikaa lähdimme tänään Nemin kanssa treenailemaan TOKOa. Ollaan oltu hieman laiskoja kaikenlaisen reenailun suhteen, kaikennäköisistä syistä johtuen.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja porhallettiin Kymen Valkkareiden yhteistreeneihin. Nemistä huomasi että se on ihan liian pitkään ollut tekemättä mitään aivoja rasittavaa puuhaa. Se oli niin into pinkeenä, ei malttanut oikein keskittyä ja hampsi nameja jatkuvasti minun kädestä.

Elina veti meille treenit kokeenomaisesti, paikkamakuu ja hyppy jätettiin välistä. 
Seuraaminen oli hyvää niin hihnassa kuin ilmankin. Täytyy omat kädet saada vain jotenkin pois tieltä, joten lisää treeniä siinä mielessä.

Maahanmeno meni hyvin. Seisominen ei meinannut onnistua laisinkaan, ei sillä että oltais vuoteen mitään harjoiteltukaan! Ymmärrettävää siis, mutta pientä treeniä niin Nemi oppii muistamaan homman nimen taas.

Luoksetulossa meillä tuli ongelmaksi se, ettei Nemi pysynyt paikoillaan. Se pinkaisi samantien liikkeelle kun olin kääntynyt ympäri. Huoh!! :D

Liikkeistä siis todellakin huomasi ettei olla tehty mitään pitkään aikaan...

Jospa yritän ottaa taas itseäni enemmän niskasta kiinni ja treenailla. Nemikin tuosta puuhailusta tykkää, ja nameista varsinkin!

maanantai 29. syyskuuta 2014

Uusi muotovalio!

Nemin poika "Samu" osallistui viikonloppuna näyttelyihin Pietarissa. 
Näyttelyt ei olisi paremmin voinut mennä, sillä Samusta tuli nyt

VENÄJÄN JUNIORIMUOTOVALIO ja samalla LATVIAN JUNIORIMUOTOVALIO !!


Nemi saa olla taas ylpeä äiti!



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Onnea Nemi!

Nemi täyttää tänään 6-vuotta !!

Syntymäpäivän kunniaksi ollaan leikitty ja riehuttu ulkona.





Jadeakin kävimme katsomassa:


lauantai 20. syyskuuta 2014

Lenkillä

Tänään kokeiltiin ihan uutta lenkkireittiä meidän lähiseudulla. Itse olen asunut täällä 2 vuotta ja mies 6 vuotta, eikä kumpikaan ole kävellyt tuota reittiä aiemmin. Joten kaikille uusi kokemus!

Lähdettiin Jäppilään päin, ihanaa vanhaa hiekkatietä, joka sijaitsi joen varrella, vanhoja taloja, hevosia ja peltoja. Ylitettiin joki voimalaitoksen kohdalla josta pääsi Koivulaan,sieltä sitten joen vartta "takaisinpäin" ja monien kalastuspaikkojen ohi. Lopulta tutummille lenkkireiteille palasimme Kyminlinnan linnoitusten kautta, ja sieltäkin löytyi ihania vanhoja taloja, lammas-aitaus ja lisää hevosia. Kaikenkaikkiaan meidän lenkille kertyi matkaa n. 10 kilometriä. Todella upeita maisemia ja maaseudun rauhaa. 
Nemi jaksoi koko matkan kävellä reippaasti meidän edellä. Vautsi!






sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Koiralenkki

Kävimme tänään taas lenkillä koirien kanssa. Tällä kertaa mukaan tuli myös pikkutyttö "Kewi". Todella valloittava pentu pitkine jalkoineen, isoine korvineen ja vauhdikkaalla hännällä. Aivan ihastuttava tapaus! 
Nemi on Kewin täti, ei tosin uskoisi.. ;)

Kuvassa vas. Nemi, Samu, Bonzo, Kentzu, Maya ja Kewi.


Isommat koirat menivät hihnassa koko lenkin ajan, mutta Maya ja Kewi juoksivat pitkän matkaa vapaana. On nuo pennut vaan ihastuttavia, kun niille alkaa kehittyä se oma persoona jo vahvasti!



lauantai 13. syyskuuta 2014

Nemin lapset näyttelyssä

Samu (Disadonna Lord Hakuchö Samurai) ja Halla (Disadonna Lady Norikazu) osallistuivat tänään Porvoon koiranäyttelyyn. Harmi ettei päästy mukaan tsemppaamaan kehän laidalle.

Hienosti oli kummallakin mennyt:

Samu: JUN ERI/1, SA, PU4, VASERT, ROP-JUNIOR !!
Halla: JUN EH/2



perjantai 12. syyskuuta 2014

Haminassa

Eilen kävimme hieman kävelemässä Haminan kaupungissa. Mukana oli 7 valkoista ja kylläpä aiheutti ihmetystä keskustassa. Eräs autokin pysähtyi keskelle tietä ottamaan valokuvia.. haha.

Koko porukka:

Nemi Raatihuoneentorilla:

Tässä kuvassa Nemi, velipuoli Bonzo ja äiti Napsu:

Samu-poika:

tiistai 9. syyskuuta 2014

Lenkki

Kävimme tänään pitkästä aikaa moikkaamassa Samua ja muita. Nemikin pääsi vihdoin leikkimään kavereiden kanssa ja kivaa oli!

Heitimme pienen lenkin pururadalla, oli niin isoja mäkiä että kunto petti sekä koiralla että omistajalla... ;)

Pari kuvaa Samusta ja Nemi-äidistä:


Koko lenkkiporukka:

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Vauhdikas viikonloppu

Nemin kanssa ollaan touhuttu taas paljon viikonlopun aikana
Eilen kävimme viemässä Jaden haudalle lyhdyn ja vähän leikkimässä ulkona.

Tänään olimme koko päivän koirien juoksukisoissa Pyhtäällä. Osallistuimme vain joukkueeseen, ja ihan hyvä niin, koska yksilönä ei olisi menestystä tullut.. Matka oli n. 100 metriä ja ensin piti itse pinkoa se matka ja koira jäi maaliviivalle odottamaan. Ohjaajan merkistä koira päästettiin juoksemaan ja tavoitteena siis pinkoa niin kovaa kuin jaloistaan pääsee. 

Nemi lähti ihan hyvin, mutta alkoi puolessa välissä jo pudottamaan vauhtia.. Ajaksi tuli 13 ja jotain, eli todella säälittävä aika.

Meidän joukkueemme "Whites & wannabe" sijoittu 5/5 isoissa koirissa. Joukkueessa juoksi Nemin lisäksi valkkarit Bella ja Marta sekä wannabe-valkkari Musti. Musti oli yllättäen joukkueen paras ajalla 10 ja jotain, ja muut sijoittuivat Mustin ja Nemin välin. Ei ollut meidän päivä ;)

Kiva päivä oli tänään ja kiva oli nähdä muitakin koirakavereita!

  


Best friends forever!


maanantai 1. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Namista on uusi kuva, tänään Nemin pennut ovat 17 kuukauden ikäisiä.
Namista on kasvanut todellinen kaunotar!

Disadonna Lady Namiko

Nemille ei kuulu kauhean hyvää. 
Mukavasti sillä oli mennyt viime viikko hoidossa, mitä nyt oli seurannut koko ajan perässä joka paikkaan ja yölläkin istunut sängyn vieressä ja tuijottanut intensiivisesti. Selvästi Nemin on vaikea olla perheen ainoa koira, eihän se koskaan ole ollut perheen ainoa koira. Jade oli vuoden ikäinen kun Nemi tuli taloon ja siitä asti ovat olleet kuin paita ja peppu. Nyt kun se paita puuttuu ei Nemi oikein osaa olla, se tuntuu olevan kovin masentunut. Ei kuule kun töistä tulee kotiin, mököttää vaan pöydän alla eikä ole kiinnostunut mistään. 

Nemin kanssa joutuu nyt toden teolla leikkimään ja viettämään aikaa, jotta se vähän piristyisi. Ollaan saalistettu luuta ja leikitty hippaa sisällä jotta Nemi ei koko aikaa vaan makoilisi jossain omassa nurkassaan. Onhan tähän totuttelemista taas kaikilla. :)