perjantai 28. kesäkuuta 2013

Disadonna Lady Noriko

Tässä Latvian terveisiä:


Todella kaunis :)
Kaikki Nemin pennut ovat päästä niin nättejä! <3

Vepe

Eilen oltiin parin viikon tauon jälkeen vesipelastus-treeneissä. Lähdin vain Jaden kanssa koska ajattelin että jos otan molemmat koirat niin läkähtyvät paksiin. No, meitä oli treeneissä vain 3 ihmistä, joten kierrokset menivät suht nopeasti ja hyvin olisin voinut Nemin kanssa myös treenata. Hieman harmittaa!

Jaden kanssa treenit meni Ä-L-Y-T-T-Ö-M-Ä-N hyvin!! Otin heti ensimmäisenä liikkeenä vientiä, sitä meidän painajaista. Kertaakaan ei Jade pysähtynyt lipittämään vettä eikä jäänyt uikuttamaan rannalle, lähdöt olivat vauhdikkaita. Toistoja otettiin jopa 5 ja 3 viimeistä kertaa täysmatkasta. Uskomatonta miten Jade nyt toimi noin hyvin, tässähän täytyy kokeisiin kohta lähteä :D

Otin myös veneenhakua pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla pudotti ennen tolppia (mikähän tapa tästäkin on tullut?). Sitten vaihdettiin että olen itse lähettämässä, no silloin tuli tolppien ohi juuri ja juuri. 



Kuvat: Maarit E.



maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus

Vietimme koko juhannuksen Virolahdella mökillä, porukkaa oli: 10 aikuista, 6 lasta ja 2 koiraa (Jade & Nemi). Vilinää riitti, varsinkin kun kaksi lasta pelkäsi koiria todella paljon.. 
1,5-vuotias Juuso-poika ei välittänyt koirista ollenkaan, kävelee vain päin ja odottaa että koirat väistää. Koirat olivat vähän kummissaan, kun eivät oo tottuneet sellaiseen "kohteluun". Muutenkin meni tosi hyvin, koirat käyttäyty kiltisti ja rauhallisesti. :)

Nemi ja Jade odottelee että tulen mönkkäriajelulta takaisin.

Auringonlaskua

Jade paistattelee päivää

Nemi laiturin päässä, suunnittelee hyppyä mereen..

Oli meillä kokkokin, joka kärvensi puidenkin lehdet.. :D

Illan hämärtyessä

Nemi

Nemi ja kuminen sorsapaisti, jonka yhteistyöllä tytöt raahasivat rantaan painoineen.. huoh! :D



Ps! Nemin ihanat pennut tänään jo 3 kuukautta. <3 <3



 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pennut retkellä

Kävästiin tänään muutaman Nemin pennun kanssa Karhulassa. Lilian lähtee huomenna Vaasan kautta Ruotsiin ja omaan perheeseen. Toivottavasti kuulemme hänestä vielä! :) Ja toivottavasti ei lähetetä maitojunalla takaisin, on sen verran villi tapaus :D

Neelan näin tänään ensikertaa sitten luovutuksen, siinä vasta reipas tyttö!

Lilian & Samu

Lilian, Neela & Samu

Samu, Lilian & Neela

Samu osaa ottaa rennosti. :)



lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kotka KV

Meillä on melkein vuosi ollut näyttelytaukoa, Jaden kanssa. Mutta pitäähän sitä aina osallistua oman kotikaupungin koiranäyttelyyn, kannatusmielellä! Eihän mulla ollut mitään odotuksia, Jade on karvaton ja sillä on juoksut ja onhan se jo melkein 6-vuotiaskin. Toivoin vaan että saamme edes sen ERIn!

Ollaan aiemmin oltu tällä samalla tuomarilla ja silloin Jade taisi olla PN4, tänään Jaden tulos:

VAL ERI/2, SA, PN2, VARACA !!
"Excellent type & proportion, correct expression, too narrow chest in front. Movement very light & powerful. Should be more paraller in front. Excellent temperament." Tuomari: Anatoli Zhuk.


Jaden lisäksi handlasin Ada-tyttöä, joka oli TODELLA VILLI!! Tuomari kysyi minulta, että minkä jäniksen olen tuonut kehään ;) Siitä hyppimisestä ei meinannut tulla loppua millään ja kirjoittihan se arvosteluun että tarvitsee kokemusta kehästä! ..todellakin...


Tässä Jade on yksittäisarvostelussa

Valioluokan nartut Niki edessä ja Jade takana

Paras narttu ryhmää, 4 viimeistä, juniorit eivät mahtuneet kuvaan. Kaksi viimeistä kuitenkin pääsivät jatkoon! (Niki & Jade).

Tässä tämä Ada-jänis:

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Keskustassa

Lähdettiin tänään taas isolla laumalla kävelemään Kotkan Sapokkaan ja keskustaan. Omat koirat jätin kotiin, mutta mukana oli 4 isoa ja sitten nämä ihanat pienokaiset, 2 kpl. 

Paljon tuli taas kommenttia ihmisiltä kun eivät ole valkkareita koskaan nähneet, eihän niitä taida ihan hirveästi keskustassa asua :) Aika monta kameraakin näkyi, olo oli kuin julkkiksella.. 
Tosi hienosti lapset jaksoivat kävellä ja tutuiksi tuli monen monta pärinä-laitetta sekä Pasaatin liukuovet, jotka olivat tosi mielenkiintoiset. Varsinkin poika oli innoissaan liukuovista, onhan se semmonen tekninen laite ;) Ja kovasti on poika myös autojen ja mopojen perään, amis siitä taitaa isona kasvaa!

Samu-poika

Samu & Ruotsintyttö

Sapokassa



Tässä vielä terveisiä yhdeltä perheeltä täältä Suomesta:

Taitaa tyttö viihtyä uudessa kodissaan. :)

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Sapokka

Eilen lähdettiin kahden pienen nappulan kanssa ihmisten ilmoille Kotkan Sapokkaan. Sapokka on todella upea näky tällä hetkellä kun kukat kukkivat. Paljon oli myös ihmisiä liikkeellä ja ihan kansainvälistä porukkaa.

Tyttö-pentu "Lilian" asustaa vielä Suomessa, mutta lähtee aikanaan ulkomaille. Olen tosiaan nähnyt Samun ja Lilianin kaksi viikkoa sitten ja hirveästi olivat kasvaneet. Todella reippaita lapsukaisia ovat, lapsien luo menivät oikein innolla ja antoivat rapsuttaa. Paljon saivat katseita ja kyselyitä, myös ulkomaalaisilta. Kyl vaan oon edelleen tosi ylpeä Nemin lapsista :)

Tässä Samu & Lilian

Samu

Bonzo ja lapsoset

Lilian

Samu


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Mökillä

Vietimme koko viikonlopun Pyhtäällä mökillä 100-vuotisjuhlissa (1+1). Sää oli aivan fantastinen, kirkas taivas, lämmintä ja upeat maisemat (ja miljoona hyttystä). Meitä oli aika iso porukka, perjantaina 6 ihmistä + 3 koiraa, sitten lauantaina jo 10 ihmistä ja 4 koiraa. Koirat tulivat todella hyvin toimeen, kun vapaana pääsivät juoksemaan. Välillä Nemi joutui Tildalle (lagotto) irvistämään kun tuli syömään Nemin ruokia!

Tässä Tilda, Nemi ja Kalle.

Aivan ihanat maisemat :)



Nemi ja Kalle uimassa.