sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Makkaraa paistamassa

Olemme tänä talvena innostuneet käymään läheisellä laavulla paistelemassa makkaraa ja juomassa kuumaa kaakaota. Onko sen kivempaa tapaa ulkoilla kun nauttia nuotiosta ja valmistaa samalla ruokaa? No ei ole!

Koiratkin saavat juosta vapaana siellä ja makkaranpaiston ajan kyttäävätkin kuola valuen vierestä..


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pietari CAC-Show 16.1.2016

Eilen teimme taas pienen reissun naapurimaahan, Venäjälle. Lähtiessämme yöllä mittari näytti pakkasta olevan -25 astetta ja mitä lähemmäs rajaa pääsimme niin -30 lähestyi kovaa vauhtia. Auton lämmityskin toimi loistavasti, eli varpaat oli tunnottomat ja kaulaliinan/pipon takaa näkyi vain silmät. :D

Rajalta pääsimme onneksi tosi nopeasti ja ajokelikin oli oikein mainio. Tai näin ainakin luulen, koska nukuin suurimman osan matkasta...

Tällä kertaa järjestettiin vain yksi näyttely, jossa jaossa oli myös voittajalle RKF-titteli.
Olin Lilyn ilmoittanut nuorten luokkaan, vaikka meiltä puuttuukin junnusertejä. Onneksi näin, sillä junnunarttuja oli taas iso kasa kilpailemassa! 

Lilyn tulos: 
ERI + SERT / EXC + CAC

RKF-titteli meni Nemin lapsukaiselle "Hallalle", josta samalla myös tuli Venäjän muotovalio! Jippii, ihan oikea osoite siis. :)

Halla ja Waara (Nemin siskon poika) jäivät matkan jälkeen meille yökylään ja tosi hienosti olivat. Ainoa kuka täällä riehui oli valitettavasti meidän Lily.. :D





lauantai 9. tammikuuta 2016

Ulkoilemassa

Vihdoinkin pakkaset ovat hellittäneet sellaisiin lukemiin, että mekin uskaltaudumme ulos. Nemi ei -28 asteen pakkasista ole moksistaan, mutta sitten tämä meidän draamakuningatar.. Hyvä että edes aamulla saadaan vietyä ulos tarpeille kun neiti kangistuu ja kaatuu suorilta jaloilta maahan makaamaan.. :D

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa tänä talvena jäällä! Viima oli kova ja luntakin hieman tuprutti, joten varpaat huusi hoosiannaa aika äkkiä.. Muutaman kuvan kuitenkin sain ikuistettua:







perjantai 1. tammikuuta 2016

Happy new year

Vuosi vaihdettiin rauhallisissa tunnelmissa, jälleen kerran. Lilylle tämä oli ensimmäinen uusi vuosi ja hieman jännittikin miten suhtautuu paukkuihin. 

Onneksi on kotona hyvä esimerkki miten paukkuihin tulee suhtautua, Nemi se ei korvaakaan heilauta kun pamahtaa. Lily viihtyi sisällä ja ulkona paukkuessa, joten turhaan jännitin. Onneksi näin! :)