lauantai 28. marraskuuta 2015

Ikäviä uutisia

Ei ole minusta tehty onnellista koiranomistajaa, joka saisi vain nauttia koirista eikä ravata eläinlääkärissä milloin minkäkin vaivan takia.

Viime vuonna juoksin Nemin kanssa Helsingissä päivystyksessä, koska kyy oli purrut sitä. Koko yön sai pelätä pahinta.. 
Jade sairastui sitten vielä syöpään, joka leikattiin, mutta ei auttanut, vaan koira piti lopulta lopettaa.

Tällä kertaa Lilyn vuoro..

Lilyllä oli juoksut, jotka loppuivat 2 viikkoa sitten. Toiset juoksut jo, ja koira vasta 1-vuotias. 
Tällä viikolla Lilyn käytös meni todella vaisuksi, ruokahalu muuttui ja koira lähinnä vain nukkui. Mittasin torstaina kuumeen ja se näytti 39.8 astetta, parhaimmillaan. Kipulääkkeen voimalla sitten eiliseen päivään, jolloin pääsimme lääkärille.

Lilyltä otettiin kaikenmaailman verikokeet ja yhden tulos oli niin hälyyttävä, että seuraavana vuorossa ultraus kohtutulehduksen poissulkemiseksi. Ultrassa sitten paljastuikin märkäkohtu, kohtu oli turvonnut makkaran näköiseksi.. :(

Leikkaus hoidettiin sitten melkeinpä samantien ja perjantai-ilta vierähti "mukavasti" klinikalla. Näin kohdun vielä leikkauksen jälkeen ja se todella oli iso.. Eläinlääkäri vielä mainitsi että ilman leikkausta koira tuskin olisi maanantaihin asti selvinnyt. 

Ihmeen oireeton sairaus, koska ainoa hälyyttävä merkki oli kuume, jonka takia eläinlääkärille lähdettiin. Nyt vaan toivotaan että Lily tuosta toipuu eikä haava tulehdu ja sitten jatketaan taas normaalia elämää, kahden juoksuttoman nartun kanssa.





Ei kommentteja: