lauantai 24. lokakuuta 2015

Pietari 24.10.2015

Tänään koitti Lilylle se päivä kun hän palautui takaisin kotimaahansa. Paitsi, että toin hänet kuitenkin takaisinkin sieltä.. ;)

Osallistuimme Pietarissa 2xCAC näyttelyihin, valvomista on takana jotakuinkin 34 tuntia tällä hetkellä, jos ei oteta huomioon pieniä nokosia näyttelypaikan parkkipaikalla aamuyöstä....

Valkkareita oli ilmoitettu yhteensä 6 kappaletta, joista jopa puolet (!!) oli Lilyn kanssa samassa luokassa kilpailemassa juniori-serteistä. Näin on siis aina kun lähden johonkin vähän kauemmas näyttelyihin, ei tarvitse pelätä etteikö olisi kilpakumppaneita.. :D

Ensimmäisessä näyttelyssä Lily niukasti joutui tyytymään 2. sijaan, eli tuloksena R-JCAC, eli varsinainen serti meni ykköselle. 

Toisessa näyttelyssä tuomari olikin todella tarkka, eikä antanut yhtään anteeksi.. Kaikki junnunartut saivat lähtöpassit kehästä hyvin nopeasti, joten palkintoja ei jaettu. Ainoastaan 2 valkkarille jaettiin serti ja toinen niistä olikin Nemin lapsi "Halla" (Disadonna Lady Norikazu), joka oli tässä näyttelyssä vielä ROP! <3

Sekaannuksiltakaan ei vältytty, nimittäin ilmoittautumisten vastaanottaja antoi Lilylle väärät numerot joten oli "hieman" selittelemistä kehässä miksi on kaksi koiraa samalla numerolla. Samoin arvosteluja ei niin vain annettu väärällä numerolla kilpailevalle...  Loppu hyvin kaikki hyvin!

Muuten matka oli oikein kiva, hermot eivät ole aivan riekaleina, kuten yleensä on tapana näiden reissujen jälkeen! :) 
Hullujen hommaahan tämä on, mutta kai meissä koiraihmisissä jokaisessa asuu pieni hullu!






Ei kommentteja: