sunnuntai 2. elokuuta 2015

Luumäen ryhmänäyttely

Meillä oli Lilyn kanssa pitkä ja rankka viikonloppu. Eilinen päivä vierailtiin pentutapaamisessa, missä itse leikin myös näyttelytuomaria (haha!). Jäimme myös mökille yöksi josta tänään siirryime Luumäelle ryhmänäyttelyyn. 

Valkkareita oli ilmoitettu 10 kpl, joista loppujen lopuksi 9 taisi olla paikalla. Uroksia 4 kpl ja loput narttuja. Tuomarina toimi Antti Nieminen, jolla Lily itseasissa kävi myös ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä (joka oli katastrofi). 
Odotukset ei siis tosiaan olleet kovin korkealla, lähinnä toivoin edes EH:tä sen H:n sijaan..

Lilyn tulos tänään:
JUN ERI/1, SA, PN2, SERT !!

Mä en voi käsittää miten tässä näin kävi, toki Lily on parantanut käytöstään ihan huimasti muutamassa viikossa, mutta silti.. Se on vielä niin keskeneräinen enkä ikimaailmassa olis uskonut tätä! :D Mulla menikin pasmat ihan sekaisin kun en enää osannut toimia kilpailuluokassa.. 

"9kk, hieman kevytluinen. Oikea tyyppi. Sopivasti kulmautunut. Hieman laskeva selkälinja, vielä kapea rintakehä. Hyvä kaula. Rodunomainen kaunis pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Valkoinen turkki, vielä pentukarvaa. Koira kehittyy vielä ja saa massaa. Avoin ja luoksepäästävä."



Ei kommentteja: